Etusivu
  Yleistä
 Jäsenet
 Näyttelyt
 Ajankohtaista
 Vilniemi
 Yhteystiedot
 Svenska
   

 Kuvataiteen edistäminen
 Tunnustuspalkinto
 Taiteilija-lehti

Historiaa

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto perustettiin vuonna 1938 Helsingissä (Suomen Kuvataiteilijain Liitto) Tampereen, Turun ja Viipurin taiteilijaseurojen aloitteesta. Liiton tehtäväksi muotoutui ajaa maakuntien kuvataiteilijoiden asiaa sekä esitellä kuvataidetta laajemmin eri puolilla Suomea. Liiton ensimmäinen näyttely pidettiin perustamisvuonna Viipurissa.


Jäsenet ja hallinto

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon kuuluu 44 järjestöä vuonna 2009. Liiton jäseniksi voivat päästä rekisteröidyt taiteilijaseurat, joiden jäsenistössä on kuvataiteen ammattiliittojen jäseniä.

Liiton hallinnosta vastaa yleiskokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä.

Sivun alkuun >>


Kuvataiteen edistäminen


Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto pyrkii tasoittamaan alueellisia eroja maamme eri osissa asuvien kuvataiteilijoiden toimeentulossa, työskentelymahdollisuuksissa sekä eri kuvataidelajien esille tulemisessa ja kuvataidepalveluissa. Liitto käyttää hyväkseen jäsenkuntansa paikallista asiantuntemusta ja toimii yhteistyössä kunnallisten kulttuuri- ja taidemuseotointen kanssa. Läheisiä yhteistyökumppaneita ovat myös alueelliset taidetoimikunnat sekä alueelliset ja valtakunnalliset sivistysjärjestöt.

Valtakunnallisella tasolla liitto on mukana kuvataiteilijoita koskevassa päätöksenteossa edustustensa kautta, neuvotteluteitse sekä valtion taidehallinnolle, keskusvirastoille ja -järjestöille annettujen lausuntojen välityksellä.


Taisto Ahtola -mitalli

Suomen kuvataidejärjestöjen Liitto on yksi Suomen Taiteilijaseuran (STS) >> kuudesta liittojäsenestä. Liitolla on edustajansa STS:n edustajistossa, hallituksessa sekä jäsenet valtion kuvataidetoimikunnassa, näyttöapurahalautakunnassa, valtion taideteostoimikunnassa, kuvataiteilijoiden oikeuksia valvovassa Kuvasto ry:ssä, Pohjoismaisessa Taideliitossa, Suomen taideakatemian säätiössä, kuvataiteilijoiden huoltosäätiössä sekä useissa muissa kuvataiteen toimielimissä.

Sivun alkuun >>


Näyttelytoiminta

Liitto järjestää vuosittain vähintään kaksi tai kolme valtakunnallista näyttelyä eri puolilla Suomea. Vuosinäyttely on vapaan tarjonnan jälkeen jurytetty näyttely. Teemallinen kutsunäyttely liiton jäsenille järjestetään kerran vuodessa. Lisäksi liitto järjestää jäsenistölleen kahden vuoden välein, vuorovuosina, maakunnallisen SPIRAALI näyttelyn ja stipendinäyttelyn. SPIRAALIin liittyy myös yhden jäsentaiteilijan stipendinäyttely.
Liitto tukee myös jäsenjärjestöjensä näyttelytoimintaa pitämällä näyttelyitä yhdistysten gallerioissa ja jakamalla Aspa-stipendin.

Lisää: Näyttelytoiminta >>

Sivun alkuun >>


Tunnustuspalkinto

SkjL:n tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1992 alkaen. Se myönnetään vuosittain yhteisölle tai yksityishenkilölle tunnustuksena valtakunnallisesti kuvataiteen hyväksi tehdystä työstä.

2008 Oriveden Opiston kuvataidelinja

2007 Kuvanveistäjä Helena Hietanen

2006 Kuvasto ry

2005 Tiehallinto

2004 Taidemaalari Marjukka Paunila

2003 Salon kaupunki

2002 Taidemaalariliiton pääsihteeri Terhi Aaltonen

2001 Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Kari Jylhä

2000 Kuvanveistäjä, professori Eero Hiironen

1999 Mäntän Kuvataideviikot ry

1998 Tampereen Saskiat ry

1997 Pohjoismaiden ensimmäinen taidelukio, Savonlinnan taidelukio

1996 Kuvataiteilija Carl-Gustaf Lilius

1995 TV-ja elokuvaohjaaja Eeli Aalto

1994 Keravan Taidemuseon toiminnanjohtaja Aune Laaksonen

1993 TV-toimittaja Sinikka Hein

 
Sivun alkuun >>

Vuoden Ovaska


Tiedotustoiminta

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto pitää yhteyttä jäsenjärjestöihinsä jäsenkirjein ja järjestämällä yhteisiä tapaamisia. SKjL järjestää keskustelu- ja koulutustilaisuuksia sekä seminaareja kuvataiteilijoita koskevista ajankohtaisista aiheista.


Voipaala-mitalli (Eero Hiironen)

Sivun alkuun >>


Taiteilija-lehti

Taiteilijakunnan yhteinen painettu julkaisu on tauolla ainakin vuoden 2009.

Sivun alkuun >>


Vilniemi

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto omistaa Etelä-Suomessa Lohjanjärven rannalla suurehkon Vilniemen huvilatontin ja sillä sijaitsevan "Aspan työtuvan". Karjalohjan kunnassa sijaitseva kiinteistö on taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspan testamenttaamana tullut Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton omistukseen. Työtupaa vuokrataan Aspan tahdon mukaisesti kuvataiteilijoille virkistyskäyttöön.

Huom! Aspan työtuvan vuoden 2009 loma/työskentelyviikkojen haku 27.3.2009 mennessä!

Lisää: Vilniemi >>

Aspan hauta Helsingin Hietaniemessä

Sivun alkuun >>