Arja Valkonen-Goldblatt

Taiteilijakirjoja: Sivupoluilla

1.-30.6.2022

"Olen valmistanut taiteilijakirjoja jo ennen kuin olin kuullut käsitettä taiteilijakirja. Ensimmäiset kirjani olivat materiaaleina installaatioissani.  Kuuluminen Taiteilijakirjaryhmä Bibliotekoon on laajentanut ilmaisuani tämän taiteenlajin parissa.

Viime vuosina olen koonnut taiteilijakirjoja eri materiaaleista. Kirjojen sivut ovat koostuneet esimerkiksi lasinsirpaleista, hiuksista tai vaatteenriekaleista. Nämä kirjat muistuttavat pienoisveistoksia - niitä ei voi selailla. Näissä kirjoissa materiaali tuo teokseen sisällön, tarinan.

Joidenkin taiteilijakirjojeni lähtökohtana on valmis, vanha kirja, esine. Kirjoitan sen uudelleen muokkaamalla sitä leikkaamalla, poistamalla, lisäämällä, maalaamalla.

Taiteilijakirjojen tekeminen on auttanut minua pyrkimyksissäni päästä taiteessani asian ytimeen, suoraan kerrontaan. Työskentelyäni voisin kuvata lukukokemukseksi, jossa edetään sivu sivulta, alusta loppuun. Mitä pidemmälle etenen, sitä vähemmäksi sanat käyvät. Jäljelle jää voimakas tunne, tiivistys asiasta. Kun työskentelen taiteilijakirjojen parissa, kerron tarinaa. Samanaikaisesti luen ja kirjoitan ilman sanoja."

Taiteilijakirja on hybridi, moniaineksinen kokonaisuus, jonka pääjuuret ovat kahtaalla: ensiksi tietenkin kirjallisuudessa ja sen kantajassa, kirjassa, mutta vielä vahvemmin kuvataiteessa.

- Professori em. Yrjö Sepänmaa -

Arja Valkonen-Goldblatt 2022 Venla Styrman

Arja Valkonen-Goldblatt on turkulainen kuvataiteilija, joka työskentelee tällä hetkellä paitsi taiteilijakirjojen, myös maalauksen, installaation ja ympäristötaiteen parissa.

Valkosen töitä on vuodesta 1975 alkaen ollut esillä lukuisissa niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, minkä lisäksi hänen teoksia kuuluu useisiin kokoelmiin. Valkonen on taiteilijauransa ohessa toiminut opettajana.

Arja Valkonen-Goldblatt on Joensuun Taiteilijaseura ry:n ja Turun Taiteilijaseura ry:n jäsen.

Taiteilijan Instagram

Galleria SEINÄ on Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton ylläpitämä ikkunagalleria Helsingin keskustassa, Töölössä. Galleria sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien varrella, aivan joukkoliikenteen pysäkkien läheisyydessä. Galleria SEINÄ on avoinna kaupunkilaisille vuorokauden ympäri.

GALLERIA SEINÄ, MANNERHEIMINTIE 19 b, 00250 HELSINKI