VUOSINÄYTTELYPERINNE
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto oli aiemmin tunnettu erityisesti valtakunnallisista vuosinäyttelyistään, joita liitto järjesti toimintansa alusta alkaen eri puolilla Suomea. Näyttelytoiminnallaan liitto pyrki edistämään kuvataiteen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta koko maassa. Vuosinäyttelyitä järjestettiin taidemuseoissa ja muissa keskeisissä näyttelytiloissa yhteistyössä jäsenyhteisöjen ja muiden paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Näyttelyt olivat harvoja täysin avoimen haun pohjalta kuratoituja näyttelyitä Suomessa. Hakeminen näyttelyihin oli avointa kaikille suomalaisille ja Suomessa asuville taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja kuvataiteen korkeakouluopiskelijoille.
Vuonna 2018 vuosinäyttelyperinteestä luovuttiin taloudellisista syistä. Liitto järjestää näyttelyhankkeita nykyisin vain tilanteessa, jossa tuotannolliset resurssit mahdollistavat taiteilijoiden ja henkilökunnan oikeuksia kunnioittavan palkka- ja palkkiotason sekä täyttävät alan muut näyttelytoimintaa ohjaavat hyvät käytänteet.
KYLLÄ -VUOSINÄYTTELY RIIHIMÄEN TAIDEMUSEOSSA 2017
”Kyllä” on myöntävä vastaus kysymykseen. Kyllä kokemukselle, elämälle, tunteelle tai teolle. Kyllä edustaa avoimuutta, uteliaisuutta ja rohkeutta. Kun ”ei” merkitsee kieltäytymistä ja yritystä pysäyttää, kyllä tarttuu kysyjää kädestä.
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttely 2017 pidettiin Riihimäen taidemuseossa 7.10.2017–28.1.2018. Näyttelyn 23 taiteilijaa olivat Miia Autio, Edwina Goldstone, Reetta Gröhn-Soininen, Mikko Haiko, Sini-Meri Hedberg, Mollu Heino, Kaija Hinkula, Niina Huovinen, Sara Ilveskorpi, Sanna Kananoja, Laura Lappi, Maija Lassila, Hanna Makkonen, Leena Niivuori, Joel Rahkonen, Margarita Rosselló Ramón, Hanna Råst, Mia Saharla, Jukka Silokunnas, Johanna Sinkkonen, Suvi Suikki, Jonna Suurhasko ja Ona Taskinen.
Näyttelyn kuratoivat Eeva Holkeri, Aleksandra Kiskonen, Anna-Kaisa Rastenberger ja Mariliis Rebane.
Taide ei tunne kaupunkien tai kuntien rajoja. Taidetta ei tehdä vain Helsingissä vaan kaikkialla Suomessa. Sato korjataan siellä, missä intohimo, rakkaus ja kärsivällisyys ovat läsnä. Kyllä-näyttely sanoo ei eriarvoisuudelle ja alueelliselle jakautumiselle. Valtakunnallisessa, avoimen haun periaatteelle rakentuvassa Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttelyssä kyse ei ole siitä, kuka tuntee ja kenet. Kyllä-näyttelyn teokset valittiin sähköisen hakumateriaalin pohjalta. Haku oli avoin kaikille suomalaisille ja Suomessa asuville taiteilijoille ja taiteilijaryhmille sekä kuvataiteen korkeakouluopiskelijoille. Näyttelyn keskiössä on teos ja sen potentiaali. Kyllä sanoo näyttelynä kyllä läsnäololle, yksityiskohdille, kepeydelle, pohdinnalle, ystävyydelle, kauneudelle, keskustelulle ja muutokselle.
ONNI -TEEMANÄYTTELY Lapuan Taidemuseossa 2017
Näyttelyn taiteilijat: Susanne Gottberg (Helsinki), Liisa Halmesmäki (Seinäjoki), Sini-Meri Hedberg & Jaana Valtari (Turku), Elina Helkala (Turku), Gunzi Holmström (Helsinki), Soile Hovila (Karkkila), Mari Isotalo (Hämeenlinna), Maaria Jokimies (Lappeenranta), Leena Kangas (Oulu), Esko Keski-Vähälä (Kokkola), Kastehelmi Korpijaakko (Helsinki), Enni Kömmistö (Helsinki), Hanna Makkonen (Imatra), Aleksi Matikainen (Turku), Heidi Anniina Mattila (Helsinki), Paula Mikkilä (Tampere), Okku Nuutilainen (Helsinki), Irina Rebnitskaya (Espoo), Topi Ruotsalainen (Helsinki), Eliisa Tuisku (Helsinki) ja Jenni Viita (Lappeenranta).
Näyttely esitteli monipuolisen ja haastavan kattausta siitä, miten taiteilijat tulkitsevat onnellisuutta nykypäivän Suomessa. Elämme voimakasta murroskautta, joka muuttaa käsityksiämme meistä itsestämme ja asenteistamme suomalaisina, eurooppalaisina ja maailmankansalaisina. Mikä meitä kaikkia yhdistää? Mikä on tavoittelemisen arvoista? Mikä tekee meidät onnellisiksi? ONNI teemanäyttely oli osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
ONNI näyttelyn kuraattorina oli hämeenlinnalaissyntyinen Sanna Sarva, joka on opiskellut taidetta muun muassa Lontoon Slade Schoolissa ja valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta (1998). Lisäksi Sarva on kouluttautunut Aalto-yliopistossa taiteen maisteriksi kuratoinnin ja näyttelypedagogiikan koulutusohjelmassa (2013). Näyttelyitä Sarva on kuratoinut muun muassa Jyväskylän taidemuseoon (The 3 Inch Canvas, 2010) ja Suomen valokuvataiteen museoon (Kuolemasta kuvin, 2012). Sarva on myös Suomen kuraattorien yhdistyksen hallituksen jäsen.
KUOLEMA -TEEMANÄYTTELY MIKKELIN TAIDEMUSEOSSA 2016
KUOLEMA-näyttelyn juryttäneen Mikkelin taidemuseon amanuenssi Paula Hyvösen mukaan ”Kuolema on elämän suuria mysteerejä, joka kiehtoo ja pelottaakin. Ei välttämättä itse kuolemisen prosessi, vaan se epätietoisuus mitä kuoleman jälkeen on - vai onko yhtään mitään. Rationaalinen ihminen pyrkii selittämään ja järjestämään olemassa oloaan, ja kuoleman hetkellisyys, siirtyminen tästä johonkin tuntemattomaan saa aikaan epävarmuutta. Varmaa on se, että jokaisen matka maanpäällisellä polulla aikanaan päättyy”.
”Kuolema ja syntyminen ovat olemassaolomme perimmäisiä kysymyksiä, joiden käsitteleminen kuuluu tärkeänä osana taiteen perinnettä. Kuvataiteessa perinteisiksi kuoleman symboleiksi ja personifikaatioiksi ovat muotoutuneet pääkallo, viikate, tiimalasi ja luuranko. Näiden merkitys on helposti tulkittavissa, mutta kuolemaa voi esittää myös epäsuorasti. Vuodenaikojen vaihtelu, ihmisen ikäkaudet, elämän kiertokulku ja katoavaisuus voidaan esittää kuoleman vertauskuvina”.
”Mikkelin taidemuseossa avautuvassa Kuolema-näyttelyssä katsotaan kuolemaa monesta eri näkökulmasta. Kuolema on värien luomaa tunnelmaa, ihmisen ikääntymistä, itsemurhia, läheisten menetystä, muistoja, lemmikkieläimen kuolemaa, vanitas-aiheita, luurankoja, pääkalloja, mutta myös mahdollisuus uuden syntymiseen. Kuten jedimestari Yoda toteaa: ”Kuolema on luonnollinen osa elämää.” (Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto, 2005)”.
PINTAA SYVEMMÄLLE SEINÄJOEN TAIDEHALLISSA 2015-2016
PINTAA SYVEMMÄLLE –vuosinäyttelyn juryttäjän taidehistorioitsija (FM) Harri Hirvosen mukaan ”Vuosinäyttely tarjoaa hyvän mahdollisuuden päivittää ja tarkistaa käsityksiä siitä, mitä nykytaiteen kentällä tehdään tänä päivänä. Varsinaisia koulukuntia ei enää ole ehkä joitakin taidekoulujen opetuksellisia linjanvetoja lukuun ottamatta. Nykytaide on entistä kansainvälisempää – ismivapaata vyöhykettä – missä vaikutteet liikkuvat vapaasti ja nopeasti rajoja ylittäen.”
”Taiteilijat ammentavat työssään yhden yhtenäisen tarinan sijaan entistä vahvemmin ja suoremmin omista henkilökohtaisista kokemuksistaan. Vuosinäyttelyssä astutaan juuri tähän teoksen pintakerrosta syvemmällä olevaan maailmaan. Kaikki ei ole näyttelyn teoksissa aivan sitä miltä se ensisilmäyksellä saattaisi näyttää. Näyttelykokemus voi olla samalla kertaa sekä kaunis ja herkkä että rujo ja raadollinen.” Hirvosen mielestä on ensiarvoisen tärkeää, että ”taiteilija nyrjäyttää sijoiltaan tuttua ja turvallista tapaamme nähdä ja kokea maailmaa sekä haastaa meidät muuttamaan tulokulmaamme suhteessa omiin arvoihimme ja ihanteisiimme.”