Työ- ja harjoittelupaikat
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton toimistolla työskentelee syksystä 2022 alkaen vakituisesti yksi osa-aikainen (60 %) työntekijä, järjestökoordinaattori. Palkkaamme mahdollisuuksien mukaan koordinaattorin rinnalle osa-aikaisia palkkatuettuja työntekijöitä tai korkeakouluharjoittelijoita esimerkiksi hallinnon, viestinnän tai näyttelytoiminnan tehtäviin. Liiton toimistolla on työskennellyt myös useita työkokeilijoita.
Jos sinulle sopivaa työtehtävää ei juuri nyt ole avoinna, voit lähestyä meitä myös lähettämällä avoimen hakemuksen. Työ- ja harjoittelupaikkoihiin liittyviin kyselyihin vastaa liiton puheenjohtaja Margarita Rosselló Ramón margarita.rossello@skjl.fi.
Palkkatukeen oikeutettu järjestösihteeri
Haemme toimistollemme Helsinkiin osa-aikaista (65 %) järjestösihteeriä 1.11.2021 tai sopimuksen mukaan alkavaan työsuhteeseen. Palkkauksen ehtona on työ- ja elinkeinotoimiston yleishyödyllisille yhdistyksille myöntämä 100 % palkkatuki työsuhteen ajaksi.
Järjestösihteerin tehtäviin kuuluu liiton perustoimintaan liittyvissä toimistotehtävissä, viestinnässä ja jäsenpalvelujen toteuttamisessa avustaminen. Järjestösihteeri toimii jäsenistön yhteyshenkilönä jäsenasioihin (jäsenrekisteri, jäsenkortti, jäsenedut, taiteilijaresidenssi) liittyen.
Kokemus järjestökentän hallinnollisista tehtävistä, kuvataiteen toimialasta ja asiakaspalvelusta katsotaan eduksi. Tehtävä vaatii sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito (erityisesti englanti, ruotsi) katsotaan eduksi. Järjestösihteerin työnkuva tarkentuu yhdessä sovittavalla tavalla työhön valittavan henkilön osaamisen ja tavoitteiden mukaisesti. Työsuhteen tarkoituksena on parantaa työntekijän ammatillista osaamista ja edistää työmarkkinoille sijoittumista. Koulutamme työntekijän tehtävään.
Järjestösihteerin tehtävä on määräaikainen 6-12 kuukauden ajan. Tehtävän viikoittainen työaika on 26 tuntia. Työstä maksetaan 1.500 euron kuukausipalkkaa. Koska palkkauksen ehtona on työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä 100 % palkkatuki, suosittelemme ottamaan yhteyttä TE-toimistoon ennen hakemuksen lähettämistä ja tarkastamaan täyttyvätkö palkkatuen myöntämisen ehdot.
Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan 3.10.2021 mennessä toiminnanjohtaja Venla Styrmanille venla.styrman@skjl.fi. Toiminnanjohtaja vastaa tiedusteluihin ensisijaisesti sähköpostitse. Haastattelut tehtävään järjestetään viikoilla 40-41.
Palkkatukeen oikeutettu näyttelytoiminnan koordinaattori
Haemme osa-aikaista (65 %) näyttelytoiminnan koordinaattoria 15.3.2021 tai sopimuksen mukaan alkavaan työsuhteeseen. Palkkauksen ehtona on työ- ja elinkeinopalveluiden yleishyödyllisille yhdistyksille myöntämä 100 % palkkatuki työsuhteen ajaksi.
Näyttelykoordinaattorin tehtävänä on liiton ikkunagallerian, Galleria SEINÄ:n näyttelytoiminnan organisoimisessa ja kehittämisessä avustaminen. Näyttelykoordinaattori toimii gallerian taiteilijoiden yhteyshenkilönä, avustaa näyttelyiden ripustamisessa ja purkamisessa, vastaa gallerian huolto- ja ylläpitotehtävistä sekä avustaa liiton toimistoa viestintään (verkkosivut, sosiaalinen media, uutiskirjeet) liittyvissä tehtävissä. Näyttelykoordinaattori avustaa tarvittaessa myös liiton muun näyttelytoiminnan tuottamisessa ja muissa liiton toimiston hallinnollisissa tehtävissä.
Toivomme näyttelykoordinaattorilta järjestelmällisyyttä, oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävä vaatii suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito (erityisesti englanti, ruotsi) katsotaan eduksi.
Näyttelykoordinaattorin työnkuva tarkentuu yhdessä sovittavalla tavalla työhön valittavan henkilön osaamisen ja tavoitteiden mukaisesti. Työsuhteen tarkoituksena on parantaa työntekijän ammatillista osaamista ja edistää työmarkkinoille sijoittumista. Koulutamme työntekijän tehtävään.
Näyttelykoordinaattorin tehtävä on määräaikainen 6-12 kuukauden ajan. Tehtävän viikoittainen työaika on 26 tuntia. Työstä maksetaan 1.500 euron kuukausipalkkaa. Koska palkkauksen ehtona on työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä 100 % palkkatuki, pyydämme ottamaan yhteyttä TE-toimistoon ennen hakemuksen lähettämistä ja tarkastamaan täyttyvätkö palkkatuen myöntämisen ehdot.
Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan 21.2.2021 mennessä toiminnanjohtaja Venla Styrmanille venla.styrman@skjl.fi. Toiminnanjohtaja vastaa tiedusteluihin ensisijaisesti sähköpostitse. Haastattelut tehtävään järjestetään etäyhteyksin viikolla 9.
Työharjoittelu
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitossa on mahdollista suorittaa opiskeluun tai työvalmennukseen liittyvä harjoittelujakso. Harjoittelut soveltuvat korkeakouluopiskelijoille sekä työkokeilusta kiinnostuneille. Harjoittelujakso soveltuu erinomaisesti esimerkiksi taide- ja kulttuurialan tai viestinnän/media-alan opiskelijoille. Tarjoamme itsenäisiä ja ammatillisesti kehittäviä työtehtäviä sekä mukavan työyhteisön.
Ole meihin yhteydessä ja kysy lisää!