Hankkeet

2025

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitolle on myönnetty Opetus- ja kulttuuriministeriön hankeavustus taiteilijajärjestöjen kuntayhteistyötä koskevan kartoituksen tekemiseen. Kartoitus mahdollistaa taiteilijajärjestöjen kuntayhteistyön muotojen valtakunnallisen vertailun ja vertaisoppimisen, joka lisää alueiden välistä yhdenvertaisuutta.
Hankkeessa kerättiin valtakunnallinen otanta taiteilijaseurojen ja kuntien välisistä yhteistyömuodoista. Tällä luodaan pohjaa kehitystyölle, jonka tavoitteena on:
  • Uusien taiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä tukevien toimintamallien ja muuttuvaa taiteen toimialaa vastaavien työllistävien rakenteiden kehitys
  • Taiteilijajärjestöjen alueellisen yhdenvertaisuuden edistäminen
  • Tukea yhdistysten oman asiantuntijuuden tunnistamisessa ja sanoittamisessa
  • Taiteen käytön kasvu kunnissa.
Hanke toteutetaan vuoden 2025 aikana. Keväällä 2025 järjestöille avautui kuntayhteistyötä koskeva kysely, johon saimme 45 vastausta. Jäsenjärjestöistämme kyselyyn vastasi 70% prosenttia. Kyselyn pohjalta järjestettiin myös syventäviä haastatteluja, joihin osallistui kuntien edustajia jä jäsenjärjestöjen jäseniä. Hankkeen tuloksena syntyvää kartoitusta voi hyödyntää oman yhdistyksen kuntayhteistyön kehittämiseen ja sen ideointiin, mutta myös kuntien kulttuurityöntekijät toimintansa kehittämiseen. Kartoitus on julkistamistilaisuuden jälkeen ladattavissa tältä sivulta.