ART FAIR SUOMI 2021 JOHDATTI YLEISÖN HELSINGIN GALLERIOIHIN

Juuri päättynyt Art Fair Suomi Goes Galleries -nykytaidefestivaali levittäytyi ensi kertaa Helsingin gallerioihin ja näyttelytiloihin. Mukana oli 19 Helsingissä sijaitsevaa galleriaa ja taidetilaa sekä yksi fyysisesti Tampereella sijaitseva verkkogalleria. Festivaaliohjelmaan sisältyi 29 näyttelyä ja noin 80 tapahtumaa, joissa oli mukana yhteensä lähes 100 taiteilijaa.
Festivaali järjestettiin 8.–13.6.2021 haastavassa tilanteessa pandemiatilanteen edelleen rajoittaessa osallistujamääriä. Yleisöä kuitenkin osallistui näyttelyihin ja tapahtumiin niin paikan päällä kuin verkossakin.
“Olemme todella tyytyväisiä siihen, että tällaisena aikana oli mahdollista järjestää tämän mittaluokan tapahtuma yhteistyössä yli 20 gallerian kanssa. Toivomme, että festivaalin myötä yhä useammat innostuvat käymään gallerioiden ja taideyhteistöjen näyttelyissä ja tapahtumissa myös muulloin kuin festivaalin aikana”, kertoo festivaalin koordinaattori Jenni Pekkarinen.
Festivaalin taidelähettiläs, drag-hahmo Maimu Brushwood o.s. Huolirinta madalsi menestyksekkäästi yleisön kynnystä astua gallerioihin ja nykytaiteen pariin. “Näyttelytilat ja galleriat ovat meille yhteistä ja ilmaista tilaa, joten astu rohkeasti sisään!” Maimu kannusti ennen festivaalia julkaistulla videolla (linkki Youtubeen). Viesti pätee vielä festivaalin jälkeenkin – tarjoavathan galleriat ja näyttelytilat taidesisältöjä ympäri vuoden.
Osa festivaalin verkossa järjestetyistä tapahtumista on edelleen yleisön katsottavissa ja koettavissa. Art Fair Suomen YouTube-kanavalta (linkki) voit katsoa esimerkiksi AFS @ Konttori -keskustelutilaisuudet sekä gallerioiden tiloissa kuvattuja tapahtumia.
Vuoden 2021 tapahtumaan osallistuneet Galleriat:
Forum Box, Galleria A2, Galleria Art Kaarisilta, Galleria Duetto, Galleria G, Galleria Halmetoja, Galleria Huuto, Galleria Kuvitus, Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Galleria Sculptor, Galleria SEINÄ, HAA Galleria, Kirjagalleria Laterna Magica, Malmitalon Galleria, MUU Helsinki, Myymälä 2, OHO Galleria, Sinne, tm-galleria, Third Space, Valokuvagalleria Hippolyte & Hippolyte Korjaamo, Vargas Print Studio, Videokanava Online Gallery

Art Fair Suomi -nykytaidefestivaalia ovat vuodesta 2005 järjestäneet Taiteilijajärjestö MUU ry ja Valokuvataiteilijoiden liitto. Vuodesta 2020 mukana ovat myös muut kuvataiteilijoiden valtakunnalliset järjestöt: Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen Taidegraafikot, Taidemaalariliitto ja Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto. Lisätietoa tapahtumasta: https://artfairsuomi.fi