VUODEN 2019 TUNNUSTUSPALKINTO KIRSI KORHOSELLE
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuoden 2019 tunnustuspalkinto on myönnetty Suomen Taiteilijaseura ry:n väistyvälle toiminnanjohtajalle Kirsi Korhoselle. Palkinto luovutettiin Korhoselle naistenpäivänä 8.3.2019. Päivä oli samalla Korhosen viimeinen tehtävässään ammattikuvataiteilijoiden valtakunnallisen kattojärjestön johdossa.
Kirsi Korhonen ehti toimia tehtävässään Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtajana vuodesta 2015. Korhosen johdolla Suomen Taiteilijaseura uudisti toimintastrategiansa vastaamaan aiempaa paremmin niin muuttuvan toimintaympäristön kuin jäseniensäkin tarpeita. Korhonen toimi tehtävässään laajasti kuvataiteen ja taiteilijoiden aseman parantamiseksi. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto kiittää Korhosta tinkimättömästä työstään.
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto on jakanut tunnustuspalkintoaan vuodesta 1993 alkaen. Tunnustuspalkinto myönnetään yhteisölle tai henkilölle tunnustuksena kuvataiteen hyväksi tehdystä valtakunnallisesti merkittävästä työstä. Vuosina 1993-2017 tunnustuspalkintona myönnettiin kuvanveistäjä Raimo Heimon suunnittelemaa Taisto Ahtola -mitalia (1973). Vuonna 2019 liiton merkittävimmäksi tunnustuspalkinnoksi nousi Raimo Heinon suunnittelema professori, kuvanveistäjä Eero Hiirosen nimikkomitali (1981).
Lisätietoa ja tiedustelut:
Toiminnanjohtaja Venla Styrman, venla.styrman@skjl.fi