EDUNVALVONTA
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto tähtää strategiansa mukaisesti jäsenjärjestöjemme yhdistystoiminnan tukemiseen ja yhdistysten reilujen käytäntöjen edistämiseen sekä jäsenjärjestöjemme jäsenten taiteellisen toiminnan ja työn tukemiseen.
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto on yksi Suomen Taiteilijaseuran kuudesta jäsenjärjestöstä. Liitto tukee seuran kuvataiteilijapoliittisia pyrkimyksiä sisarliittojensa kanssa. Kuvataiteen yhteisöihin suuntautuvaa edunvalvontatyötä liitto tekee yhteistyössä muun muassa Frame Contemporary Art Finlandin ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumin kanssa. Liitto antaa lausuntoja ja ottaa alan muiden toimijoiden kanssa kantaa jäsenyhteisöjämme koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Vuonna 2024 lausuimme muun muassa Kulttuuriviraston perustamista koskevasta lakiluonnoksesta ja kulttuuripoliittisen selonteon luonnoksesta.
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto vaikuttaa aktiivisesti valtakunnallisten taiteilijayhteisöjen välisissä yhteistyöelimissä ja hallituksissa. Liitto on Kuvasto ry:n, Kuvataiteen talo ry:n ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry:n jäsen. Lisäksi liitolla on edustajat myös Kuvataiteilijain huoltosäätiön, Suomen taideakatemian säätiön ja Kustannus Oy Taiteen hallituksissa. Kaikki edustajamme löydät täältä.
Kuvataiteen alan yhteiset hallitusohjelmatavoitteet 2023-2027
Kuvataiteen alan yhteiset hallitusohjelmatavoitteet 2023–2027 tavoittelevat kuvataidealan nostamista rahoituskuopasta. Suomen Taiteilijaseura, Kuvasto ja Frame Contemporary Art Finland edistävät alan tavoitteita ensimmäistä kertaa yhdessä.
Kuvataiteen alan hallitusohjelmatavoitteet on ensimmäistä kertaa työstetty yhteistyössä alan järjestöjen kesken. Maaliskuussa 2022 julkaistut tavoitteet esittävät kuvataiteen rahoituksen kasvattamista yhteensä 15 miljoonalla eurolla. Kasvu vastaisi kuvataiteen rahoituksen nostamista yhdenvertaiseen asemaan muiden taiteenalojen kanssa. Lisärahoituksella voitaisiin vahvistaa kuvataiteen saavutettavuutta sekä edistää kuvataidealan työllisyyttä.
Hallitusohjelmatavoitteet on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: Luova osaaminen vahvistaa Suomea, Arvostetaan kuvataiteilijan työtä ja Toimeentuloa kuvataiteesta. Taiteilijapoliittisten tavoitteiden lisäksi kuvataidealan vahvistamista tavoitellaan alan työllistävien yhteisöjen vahvemmalla asemalla sekä laajentamalla keinovalikoimaa, jolla kuvataiteilija voi ansaita taiteellisella työllään. Uutena tavoitteena on esimerkiksi näyttelypalkkiomallin laajentaminen taidegallerioihin.
Suomen Taiteilijaseura edistää yhdessä nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio ja tiedotuskeskus Frame Contemporary Art Finlandin kanssa Luova osaaminen vahvistaa Suomea -kokonaisuuden tavoitteita. Kuvasto edistää Suomen Taiteilijaseuran kanssa visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeuksiin liittyviä tavoitteita.
