MINNA KANGASMAALLE LIITON TUNNUSTUSPALKINTO

Minna Kangasmaa

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton väistyvä puheenjohtaja Minna Kangasmaa on palkittu liiton tunnustuspalkinnolla. Palkinto myönnettiin liiton syyskokouksen yhteydessä 30.11.2019 Kulttuuritalo Laikussa Tampereella.

Hallituksen varapuheenjohtaja Margarita Rosselló Ramón toteaa palkintoperusteluissa Kangasmaan luotsanneen liittoa läpi poikkeuksellisten suurten muutosten aikakauden. Kangasmaa toimi puheenjohtajana vuodet 2016-2019. Liiton hallitus oli päätöksessään yksimielinen myöntäessään Kangasmaalle Eero Hiirosen nimikkomitalin kuvataidekentän eteen tehdystä laajasta ja arvokkaasta työstä.

"Minna Kangasmaan kohdalla voi hyvillä mielin käyttää klassista kahvimainoksessa käytettyä sanaparia; tunteella ja taidolla. Hän on puheenjohtajana ollut toimissaan päämäärätietoinen, uuttera ja uudistuksia pelkäämätön. Kokouksissa tärkeiden asioiden äärellä on myös muistettu iloita; Kangasmaalla on ryhmähengen ja yhteistyökyvyn tarpeelliset taidot. Koska Kangasmaa toimii itsekin aktiivisena kuvataiteilijana, on hän kirkkaasti nähnyt ja kokenut taiteilijan työn kannalta tärkeät asiat, jotka kentällä kaipaavat edistämistä."

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto on jakanut tunnustuspalkintoaan vuodesta 1993 alkaen. Tunnustuspalkinto myönnetään yhteisölle tai henkilölle tunnustuksena kuvataiteen hyväksi tehdystä valtakunnallisesti merkittävästä työstä. Vuonna 2019 liiton merkittävimmäksi tunnustuspalkinnoksi nousi Raimo Heinon suunnittelema professori, kuvanveistäjä Eero Hiirosen nimikkomitali (1981).

Lisätietoa ja tiedustelut:
Toiminnanjohtaja Venla Styrman, venla.styrman@skjl.fi