Blogi
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton blogissa julkaisemme liiton jäsenyhteisöjen jäsenten kirjoituksia kerran kuussa. Kirjoittajat ovat saaneet ehdottaa blogiin itse valitsemaansa kuvataiteen kenttään liittyvää aihetta. Ensimmäinen kirjoitus julkaistaan elokuussa 2025.
Tämä blogi on pilotti, joka jatkuu noin vuoden verran. Blogin tavoitteena on vahvistaa Suomen kuvataidejärjestöjen verkostoa ja taidejournalismia sekä lisätä keskustelua ja vertaistukea taiteen toimialalla.
Tammikuu 2026
Seppä soveltaa muutoksessa
Kirjoittajana Antti Hirviöseppä Kääriäinen, Iisalmen Seudun Kuvataideseura ry
“Taiteilijalla on kivinen tie.”
Näin sanoi minulle ekspressionistinen taidemaalari ja kuvataideopettaja Seppo Kääriäinen jo 90 -luvun alussa. Hän oli isäni, joka runollisesti varoitti minua taidekentästä. Usein kuulin sen olevan raaka ja kaikessa vapaudessaan aika institutionalisoitunut – erilaisten portinvartijoiden tarkkailema maailma, jossa on omat vaihtuvat pelisääntönsä. Paikka sieltä lohkeaa ankaralla työllä ja suurella onnella, osana järjestäytynyttä systeemiä joka itsekin on hutera.
Niinpä tuo ”taidemaailma” on mielivaltaisuudessaan aivan liian lannistava nuorelle ”kooluja käämättömälle” taiteilijalle. Kivisestä tiestä huolimatta hänen omat maalauksensa välittivät väkivahvana sen, että taiteen tekemiselle ei vaihtoehtoa edes ole.
Hän kannustikin opiskelemaan taidealaa laajasti ja etsimään sitä omaa polkua. Kulkiessa on ymmärtänyt väistämättä sen, että ”kivisessä tiessä” ei ollut oikeastaan kyse taiteen tekemisen mielekkyydestä, vaan siitä toimintaympäristöstä ja koko perinteisen taidekentän raadollisuudesta, jossa tuota taidetta tuotiin esille. Kehityksestä huolimatta asiat muuttuvat hitaasti ja taiteilijan tulee sopeutua. Kuten Seppokin sanoi: ”taidetta tehdäkseen on kuitenkin oltava vielä se leipätyö”. Hän olikin ammattisotilas ja taiteilija.
Ehkäpä kivinen tie varoitti taiteilijamyytistä, missä ainutlaatuisen ylivoimainen nero kaikesta riippumattomana kapinallisena luovii läpi kärsimyksellisen elämänsä tuottaen samalla suurta taidetta – yleisön ällistellessä taiteilijan intohimoa ja kutsumuksellista ilmaisuvoimaa.
”Jospa sinä jottaen ossoesit kun oot niin ihmeellisestä suvusta.”
Näin tokaisi Seppä Olavi Juntunen, äitini isä. Takana on pitkä sukuhistoria rautaa takovia viikateseppiä joille "kutsumuksellisuus" merkitsi lähinnä suvussa siirtyvää osaamista ja jatkuvasti kehittyvän taidon karttumista. Tarvittiin hyvä silmä, muototaju, kärsivällisyyttä, suunnitelmallisuutta sekä ennakointikykyä.
Seppä on käsityöläisen taitojensa ohella tarvinnut myös kykyä kuunnella ihmisiä. Usein mitään valmiita ohjeita ei ole. Sepän pitää kyetä soveltamaan ja yhdistelemään osaamista, kun tavoitellaan toimivaa ja kestävää ratkaisua niillä resursseilla mitä on saatavilla. Erään kerran 60-luvulla seppää pyydettiin valmistamaan liikkuva tuoli rouvalle, joka ei enää pystynyt kävelemään. Polkupyörän renkaat, metallirunko ja puinen tuoli kyläsepän yhdistämänä ”pyörätuolina” muotoutui käyttökokemuksen mukaan – tuoliin lisättiin erinäisiä tukia ja jarrutkin löytyi.
Seppiin ja heidän kykyihinsä on perinteisesti liitetty maagisia uskomuksia luomismyytistä lähtien. Tämä kosminen seppäheeroksen idea ei ole paljoa helpompi kuin se eeppinen taiteilijamyyttikään. Mutta seppätarinoiden sankarillisuus ja merkitys perustuu enemmän ihmislähtöisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Kyläsepän käytännönläheinen suhtautuminen valmistamiinsa tarvekaluihin ja erilaisiin korjaustöihin heijasteli sitä paikkaa ja aikaa missä seppä toimi. Vaikka käsityöläinen on aina mukautunut siihen mitä tarvitaan, silti tekijät ovat harventuneet. Vanhan korjaaminen alettiin nähdä tarpeettomana kun uuden alettiin uskoa olevan entistä parempi, joten sepän paja kylmeni.
Maailman muutoksiin ja sen muuttuviin tarpeisiin pyrkivät vastaamaan myös taiteilijat ja taiteilijoita kouluttavat oppilaitokset. Näinä kovenevina aikoina moni taiteilija silti miettii sepän tavoin alanvaihtoa. Ymmärrän sen oikein hyvin. Olen nähnyt ja kokenut ylisukupolvisesti taiteilijan sekä käsityöläisen maailman muutoksia ja toisaalta näiden todellisuuksien muuttumattomuutta. Minusta ei tullut rautaa takovaa seppää, eikä maalauksia huiskivaa taiteilijaa. Ainakaan ihan vielä, sen sijaan minusta tuli Hirviöseppä.
Hirviösepässä on kyse taiteellisesta minästä, performatiivisesta tekijäroolista, joka omalla tavallaan samanaikaisesti kysyy ja vastaa johonkin kysymykseen. Minulle se on yksi menetelmä vaihtaa taiteilija-tutkija-opettaja positiota sen mukaan kun se on tarpeen. Näkökulmien vaihtelu auttaa pohtimaan erilaisia haasteellisia asia- ja materiaalikokonaisuuksia, joita voi olla muuten hankala hahmottaa tai jäsentää. Esimerkiksi tuntematon, kummallinen ja vieras saatetaan ’Hirviö’ -sanalla arvottaa tai toiseuttaa eritavoin oudoksi tai ymmärryksen ulkopuolelle jääväksi. Siinä ”liian haastavan” marginaalissa on yleensä aina jotakin kiinnostavaa.
Omaa polkua kulkien minusta tuli ensin ylioppilas ja puuseppä-artesaani, sitten kuvataiteilija (AMK) ja kuvataidekasvattaja (TaM). Polku toi minut lopulta takaisin kotiin. Nyt toimin Iisalmessa Koivukujan yhteisötaidemalli –hankkeessa Iisalmen Seudun Kuvataideseuran palkkaamana hankekoordinaattorina joka vastaa mm. taideperustaisen toimintatutkimuksen tutkimusosion toteutuksesta.
Koivukujan yhteisötaidemalli –hanke
Iisalmen Seudun Kuvataideseura ry ja Lastenkulttuurikeskus Lastu puskivat yhdessä liikkeelle Koivukujan yhteisötaidemalli –hankkeen. Lähtökohtana on saada taide lähelle ihmistä, osallistaen mukaan yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, vahvistaen samalla yhteisöllisyyttä. Tutkimushankkeen tavoiteena on kehittää yhteisötaidemalli hyödyntäen tutkimusmenetelmänä taideperustaista toimintatutkimusta. Toimintamalli julkaistaan avoimesti yleiseen käyttöön. Tämä kulttuurialan kehittämishanke sai Ylä-Savon Veturin Leader-rahoitusta Euroopan maaseuturahastosta, mahdollistaen mm. hanketyöntekijöiden palkkaamisen.
Tutkimuskohteena on Metsän Syli –yhteisötaidetapahtuma ja koko siihen liittyvä prosessi. Iisalmen keskustan läpi kulkevalle Pohjolankadun Koivukujalle kesällä 2026 toteutettavan Metsän Syli -monitaiteellisen yhteisötaidetapahtuman ydin on yhteisötaidenäyttely. Keskiössä ovat yhteisölliset ympäristö- ja tilataideteokset, joita toteutetaan eri toimijoiden kanssa. Luonnon- ja kierrätysmateriaaleista valmistettavat teokset korostavat teeman mukaisesti metsän ja luonnon merkitystä ja monimuotoisuutta kaupunkiympäristössä. Kokonaisuus kehittyy, elää ja täydentyy koko kesän ajan työpajatoiminnan ja syntyvien teosten myötä.
Osallistujat ovat Ylä-Savolaisia yhteisöjä laajalla kirjolla, kulttuuritoimijoita ja -järjestöjä, senioriryhmiä, kyläyhdistyksiä sekä yrittäjäyhdistyksiä. Yhteisötaidetapahtuman syklistä kehittymisprosessia seuraamalla, dokumentoimalla sekä analysoimalla syntynyttä moniäänistä aineistoa laaditaan Koivukujan yhteisötaidemalli.
Lastenkulttuurikeskus Lastu vastaa lapsille ja nuorille suunnatusta toiminnasta sekä ympäröivien kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmien kehittämisestä. Yhteisötaidemalliin laadittavat menetelmät opastavat taideprojektiin liittymisessä muista Ylä-Savon kunnista. Lapsi- ja nuorisoryhmien sitouttaminen laadittavaan toimintamalliin mahdollistaa ajankohtaisen puheenvuoron taiteen keinoin, samalla tukien toiminnan jatkuvuutta. Kun yhteisötaidemalli sitoutetaan Ylä-Savon alueen kulttuurikasvatussuunnitelmiin, varmistetaan lasten ja nuorten sekä seutukunnan asukkaiden mahdollisuus osallistua toimintaan tasavertaisesti myös tulevaisuudessa.
Yhteisötaidetapahtumapilotin avulla kehitettävä toimintamalli mahdollistaa jatkossa erilaisten taidetapahtumien ja näyttelykokonaisuuksien toteuttamisen paikallislähtöisesti. Muodostuu rikas tapahtumakokonaisuus ja uutta toimintakulttuuria. Se tarjoaa alueen paikallisille taiteen tekijöille toiminta-alustan, näkyvyyttä ja mahdollisuuksia verkostoitua, mikä hyödyttää myös kuntasektoria sekä alueen elinkeinoelämää. Syntyy uutta kulttuuriperinnettä, joka vahvistaa alueen elinvoimaa ja identiteettiä.
Yhteenveto
Hankkeessa aloitettuani kartoitin ensimmäiseksi paikan eri ulottuvuuksia. Samalla minulle alkoi jäsentyä uudelleen myös oma sijoittumiseni tähän aikaan, paikkaan ja ympäristöön. Alkoi muodostua uusi henkilökohtainen paikkasuhde, jonka kautta voin ymmärtää ja uudelleenhahmottaa myös itseäni ja muita ihmisiä. Koivukujan yhteisötaidemalli –hankkeen tutkimusprosessia kutsunkin nimellä Matka Metsän syliin. Näen sen nyt yhtenä vastauksena ”kiviselle tielle”.
Tällaiset taiteilijan käytänteitä ja ajattelua hyödyntävät sekä tutkimuksellista lähestymistapaa soveltavat taideperustaiset projektit ovat kaikille kannattavia. Parhaimmillaan useampi taho voi toimia yhteistyössä tuoden mukaan omaa osaamistaan. Erilaisilla vastaavilla hankkeilla, joissa esimerkiksi taide, kasvatus ja paikallisuus kohtaavat, on tulevaisuudessa yhä enemmän merkitystä myös taiteilijoiden toimeentulon ja toimintaedellytysten edistämisen kannalta.
Laajemmin ajatellen vastaavat projektit voivat auttaa tunnistamaan ja vahvistamaan kulttuurista pääomaamme. Ehkä tämänkaltaisten prosessien kautta jalostuu se väline, joka auttaa uusintamaan kokemusta meistä, itsestä, yhteisestä ja yhteisöllisyydestä. Sellainen työkalu jolla taputella positiivista uskoa tulevaisuuteen, luoda tunnetta jatkuvuudesta ja toivoa paremmasta.
Antti Hirviöseppä Kääriäinen. Kuva: Olli Tolkuton Kääriäinen.
Aiemmat julkaisut
Marraskuu 2025
Tarja Puumalainen: Yksin, yhdessä
Lue julkaisu.
Lokakuu 2025
Annukka Laine: Kuvan merkityksestä
Lue julkaisu.
Syyskuu 2025
Reijo Puranen: Hyvinkään kulttuurin tila
Lue julkaisu.
Elokuu 2025
Anna-Mari Nykänen: Taidepappilan kesämaalauskurssi
Lue julkaisu.