TIINA BODONYI ALOITTAA JÄRJESTÖSIHTEERINÄ

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton järjestösihteeriksi ajalle 1.9.2019-31.8.2020 on valittu Tiina Bodonyi. Kuvataidekenttä on Bodonyille tuttu ennestään tehtävistä Espoon Kuvataiteilijat ry:ssä, EMMA - Espoon modernin taiteen museossa, Suomen Kuvanveistäjäliitossa ja Riihimäen Kuvataiteilijat ry:ssä.
"On upeaa saada Bodonyi osaksi operatiivista tiimiä. Luomme yhdessä järjestösihteerin työnkuvaa, sillä tehtävä on uusi. Järjestösihteerin työpanos tulee todelliseen tarpeeseen liiton toimintakentän tarkentuessa, mutta samalla jäsenpalveluidemme laajentuessa. Jäsenistömme palveleminen on ykkösprioreettimme, joten olen iloinen, että jatkossa pystymme olemaan entistä paremmin jäsenjärjestöjemme käytettävissä", liiton toiminnanjohtaja Venla Styrman toteaa.
Tiina Bodonyi aloittaa määräaikaisessa tehtävässään syyskuun alussa. Hän on tavoitettavissa liiton toimistolla pääasiallisesti maanantaista keskiviikkoon klo 11-15.
Lisätietoa ja tiedustelut:
Toiminnanjohtaja Venla Styrman, venla.styrman@skjl.fi