JÄSENPALVELUT

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto toimii jäsenyhteisöjensä valtakunnallisena yhdyssiteenä ja tukiverkostona. Liiton jäsenpalvelut keskittyvät kuvataiteen yhteisöille suunnattuihin neuvonta- ja tukipalveluihin.

Jäsenyhteisöjen edustajista koostuva liiton hallitus luottamustehtävineen sekä liiton edustukset tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaa niin liiton toimintaan kuin kuvataiteen alan päätöksentekoon laajemminkin.

Koulutus

Liitto tekee koulutuksellista yhteistyötä kuvataiteen alan asiantuntijaorganisaatioiden ja opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa. 

Yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa liitto tarjoaa 1-4 koulutusta vuodessa erityisesti yhdistystoiminnan ajankohtaisista teemoista sekä esimerkiksi viestinnästä. Jäsenyhteisöjen edustajat voivat myös osallistua maksutta tai alennettuun jäsenhintaan Kansalaisfoorumin järjestämiin avoimiin koulutuksiin.

Yhteistyössä kuvataiteen asiantuntijaorganisaatioiden kanssa liitto kattaa koulutuksiensa alakohtaisia teemoja kuten tekijänoikeuksiin tai sopimusteknisiin seikkoihin liittyviä osa-alueita.

Kansalaisfoorumin ajankohtaiseen avoimeen koulutustarjontaan voi tutustua Kansalaisfoorumin verkkosivuilla tai tilaamalla jäsenille suunnatun uutiskirjeen.

Vain liiton jäsenyhteisöille suunnatuista koulutuksista liitto viestii verkkosivuillaan ja uutiskirjeessä ja tiedotteissaan.

Jäsenkoulutus

Kansalaisfoorumin koulutus jäsenyhteisöillemme: Perustietoa työnantajana toimimiseen 20.8.2025 kello 17-19. 

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: koordinaattori@skjl.fi

Viestintä

Liitto julkaisee uutiskirjettä, joka kerää paitsi liiton, myös muut alan ajankohtaiset uutiset keskittyen yhteisötoimijan näkökulmaan. Tiedote täydentää liiton muita viestinnän kanavia; verkkosivuja ja sosiaalisen median alustoja.

Uutiskirjeen voi tilata kaikki halukkaat, olipa jäsen tai ei. Lisäksi uutiskirje jaetaan jäsenyhteisäjemme yhteyshenkilöille, joiden yhteystiedot päivittyvät liiton yhteystietorekisteriin vuosittaisen jäsentietojen päivityspyynnön yhteydessä. Toivomme yhteyshenkilöiden jakavan uutiskirjeen jäsenyhteisön kaikille jäsenille. Yhteystietojen muutoksia voi ilmoittaa pitkin vuotta osoitteeseen koordinaattori@skjl.fi.

Liiton Facebook -ilmoitustaulun seuraaminen on hyvä tapa pysyä ajan tasalla kuvataiteen apuraha-, näyttely-, projekti- ja residenssihauista. Ilmoitustaulu päivittyy arkipäivisin ja sitä pääsee lukemaan, vaikkei olisi itse liittynyt Facebookiin. Huom. ilmoitustaululla ei julkaista näyttelymainontaa sen suuresta määrästä johtuen.

Seuraa liiton muita sosiaalisen median kanavia:

Kuvataiteilijoille suunnattu uutiskirje ja tietopankki

Liitto tekee viestinnällistä yhteistyötä Suomen Taiteilijaseuran kanssa. Työnjaollisesti Suomen Taiteilijaseura keskittyy viestimään ammattikuvataiteilijoille. Taiteilijoille suunnatun uutiskirjeen voi tilata seuran verkkosivuilta. Sivuilta löytyy myös ilmoitustaulu ja Kuinka elää kuvataiteella -infopankki.

Taiteilija -lehti edustaa kaikkia Suomen Taiteilijaseuran jäsenliittoja, myös Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoa.

Neuvonta

Liitto neuvoo jäsenyhteisöjään alan erityiskysymyksissä ja yhdistystoimintaan liittyvissä ongelmatilanteissa. Suomen Taiteilijaseuran oikeudellisen neuvonnan yhteistyö on toistaiseksi päättynyt.

Neuvonta-asioissa yhteys järjestökoordinaattoriin: koordinaattori@skjl.fi

Verkosto- ja vertaistapaamiset

Liitto järjestää jäsenyhteisöjensä välisiä vertais- ja verkottumistapaamisia. Tapaamiset järjestetään sähköisiä kokoontumisalustoja hyödyntäen, jotta osallistuminen on paikkakunnasta riippumatta mahdollista.

Jäsenyhteisöjensä toiminnanjohtajille, koordinaattoreille ja vastaaville työntekijöille liitto järjestää kuukausittaisia aamukahvitilaisuuksia, joissa on mahdollista verkostoitua, ja vaihtaa kuulumisisa ja ajatuksia sekä saada vertaistukea samankaltaisissa tehtävissä olevien kollegoiden kanssa. Aamukahvit pidetään etäyhteydellä verkossa. Tiedustelut aamukahveista koordinaattori@skjl.fi.

Olethan meihin yhteydessä, jos yhteisönne toivoo kahdenkeskistä jäsentapaamista tai esittelyä liiton toiminnasta esimerkiksi hallituksenne jäsenille.

Kurssituki

Kansalaisfoorumi tarjoaa liiton jäsenyhteisöille suunnitteluapua ja taloudellista tukea kurssitoiminnan kustannuksiin (esimerkiksi kuvataidekurssit harrastajille tai ammattilaisille). Kurssitukea voidaan myöntää opintotuntien ja -kulujen mukaan. Korkeampaa kurssitukea voi hakea eläkeläisille ja työttömille kohdistettavaan koulutukseen.

Yhdistyskohtaiset kurssituntikiintiöt ovat vuosittain haettavissa marraskuussa. Lisätietoa Kansalaisfoorumin tuesta löytyy täältä.

Taidelainaamojen välittäjätoiminnan kehittäminen

Liitto tarjoaa jäsenetuna jäsenyhteisöjensä taidelainaamoille mahdollisuutta liittyä liiton yhdessä Gruppo Softwaren ja taidelainaamojen verkoston kanssa suunnitteleman toiminnanohjausjärjestelmän käyttäjiksi.

Toiminnanohjausjärjestelmä on taidelainaamojen tarpeisiin rakennettu ja räätälöity taustaohjelmisto, joka käsittää mm. lainaamojen kesken yhtenäisen verkkokaupan selainnäkymän ja työkalun teosvalikoimien, taiteilija- ja asiakasrekisterien, sopimuksien ja raporttien hallinnoimiseksi.

Taidelainaamoverkoston edelleen kehittämiseksi liitto hakee säännöllisesti hankeavustuksia.

Muut edut jäsenyhteisöjen jäsenille

  • Jäsenyhteisöjen jäsenet saavat Taide -lehden jäsenhintaan yhteisöjen yhteistilauksina.
  • Aspan ateljeen taiteilijaresidenssi Karjalohjalla on myös tarkoitettu jäsenyhteisöjen kaikkien jäsenten käyttöön. Vuokrahinnat ovat jäsenille alhaisemmat kuin muille. Residenssihaku on auki vuosittain lokakuussa.

Jäsenkortti

Liitto jakaa vuosittain n. 7.000 jäsenkorttia jäsenyhteisöjen jäsenille. Jäsenkortin voi saada joko paperisessa tai sähköisessä muodossa. Kunkin vuoden jäsenkortti on voimassa uuden ilmestymiseen asti. Jäsenkortit toimitetaan jäsenyhteisöille tammi-helmikuussa edellisvuoden lopussa tehdyn korttitilauksen mukaisesti. Lue lisää vuoden 2025 jäsenkorttien tilaamisesta täältä.

Paperista korttia varten toimitetaan jäsenyhteisöille kortin malli tiedostona. Jäsenyhteisö vastaa jäsenkorttien tulostamisesta ja jakamisesta taiteilijajäsenilleen.

Sähköinen jäsenkortti toimii matkapuhelimeen ladattavassa sovelluksessa. Sähköiset jäsenkortit rekisteröidään liitolle toimitetun jäsenluettelon ja taiteilijajäsenten sähköpostiosoitteiden perusteella. Ohjeet sähköisen jäsenkortin käyttöönottamiseksi löytyvät täältä.

Liiton jäsenkorttia näyttämällä pääsee ilmaiseksi tai alennettuun hintaan taidemuseoihin sekä saa alennusta taidetarvikemyymälöiden tuotteista ympäri maata. Alla lueteltuna tiedossa olevat alennusta myöntävät tahot. Huomioitavaa on, että edun tai alennuksen saa vain korttia näyttämällä ja etua myöntävän tahon edustajalla on oikeus vaatia kortin näyttämistä.

Taidemuseot

Liiton jäsenkortin esittämällä voi joihinkin taidemuseoihin saada sisäänpääsyn ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. Käytäntö vaihtelee museoittain ja paikkakunnittain, voit tiedustella oman paikkakuntasi taidemuseoiden käytäntöjä suoraan museoilta.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla:

  • Kansallisgallerian taidemuseot Helsingissä (nykytaiteen museo Kiasma, Ateneumin taidemuseo, Sinebrychoffin taidemuseo): Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton jäsenkortilla maksuton sisäänpääsy
  • HAM - Helsingin taidemuseo: Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenkortilla maksuton sisäänpääsy
  • Amos Rexin taidemuseo, Helsinki: Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenkortilla maksuton sisäänpääsy
  • EMMA - Espoon modernin taiteen museo: Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenkortilla on oikeutettu alennettuun pääsymaksun hintaan 10 €
  • Didrichsenin taidemuseo, Helsinki: Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenkortilla saa Didrichsenin taidemuseosta alelipun hintaan 14 €.

 

Taidetarvikkeet

Liiton jäsenkortin esittämällä saa alennusta ainakin alla mainittujen taidetarvike- ja kehysmyymälöiden tuotteista. Edut ovat pääsääntöisesti voimassa myymälöissä, eivät liikkeiden verkkokaupoissa.

Katso listaus kokonaisuudessaan tästä (pdf).

Puuttuuko listastamme alennusta tarjoava taho? Vinkkaa meille taidetarvikeliikkeestä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen koordinaattori@skjl.fi.